Aamulla herättyämme suuntasimme aamupalalle ja sen jälkeen jumikseen kappeliin. Kymmeneltä alkaneella oppitunnilla käsiteltiin tekstinpätkiä raamatusta ja piirrettiin niistä taideteoksia.

IMG_0604.jpg

Ruokailussa söimme uunimakkaroita ja muusia, jonka jälkeen teimme raamisryhmien kanssa kiitoskortit keittiöön kiitokseksi ihanista ruuista tällä leirillä. Teimme myös lööppi-tyylisen lehden kannen, jossa aiheena oli Jeesuksen ihmeteot.

IMG_0609.jpg

Miniulkoilussa ennen päivämehua oli vuorossa olympialaji, joka oli tällä kertaa isosten etsintä. Ideana oli, että Ibe-isonen oli kadottanut kaikki muut isoset ja apuset, ja tarvitsi apua heidän etsinnässä. Riparilaiset etsivät isosia raamisryhmillä, ja saivat pisteitä piilon vaikeuden mukaan; Puun takana olleesta apusesta sai 2 pistettä, kun taas vedessä laiturin alla piilotelleesta Jaskasta ja lentopallokentän hiekkaan haudatusta Helmistä sai 10 pistettä.

Seuraavana ohjelmassa oli riparin lopputehtävä, jossa kaikki tekivät pareittain tai ryhmissä esitelmän heille annetuista aiheista. Mikään ryhmä ei ensimmäisellä kerralla läpäissyt tiukan tuomariston vaatimuksia, vaan jokaisen ryhmän piti erikseen vastata heille esitettyihin jatkokysymyksiin saadakseen kolme vihreää lappua, eli päästä tehtävästä läpi.

IMG_0611.jpg

Ulkoilussa ohjaajat järjestivät meille kaikille leikin nimeltä tulli. Kisailimme raamisryhmissä ja yritimme salakuljettaa mahdollisimman paljon tavaraa leirikeskuksen toiselta puolelta toiselle. Kaikki yrittivät parhaansa mukaan hämätä tullimies-Tomia, ja läpi päästyään ryhmät saivat sitä enemmän pisteitä, mitä enemmän ja suurempia esineitä he saivat salakuljetettua.

Viimeisen illan iltaohjelmassa tunnelma oli vapautunut ja kaikilla oli hauskaa. Isoset veivät päätökseen monena iltana jatkuneet sketsit, ja saivat leiriläiset muun muassa pelkäämään kuivien vaatteidensa puolesta vesimunkkien tullessa viimeisen kerran lavalle. Myös oudot huutojuoksut oppituntien aikana saivat selityksen; isoset kun vain leikkivät hippaa!... Tänä iltana pomo oli hyvin vihainen, ja Igorillekkin oli jo käydä huonosti. Onneksi kuitenkin Pepsodent estää reikiintymisen!

Illalla vietimme messua iltahartauden sijaan, ja pääsimme kaikki joko siunattavaksi tai ehtoolliselle. Leiriläiset saivat osallistua messun tekoon eri tavoin; he olivat muun muassa leiponeet ehtoollisleivän itse, ja jokainen oli mukana toteuttamassa saarnaa. Saimme kirjoittaa paperille parhaimpia hetkiämme leiriltä, ja esiin nousi esimerkiksi saunomishetket, yhdessä tekeminen, maistuva ruoka ja tottakai parhaat isoset ja hauskat iltaohjelmat! :) Messu meni hyvin ja laulukin sujui jo todella hienosti!!

Koska tänään oli viimeinen leiripäivä ja ilta, tunnelma oli katossa ja leiriläiset yllättivät isoset ihanilla korteilla! Kaikki olivat tunteellisella tuulella (ainakin isoset :D) ja halauksia sateli itse kullekkin. Lähdön hetki lähestyy ja ryhmä tiivistyy hetki hetkeltä. Tästä todellaki tuli hyvä ripari!!

IMG_0616.jpgIMG_0617.jpg

IMG_0607.jpg

T. Team Hassunhauskat Mursut, Sanna-isonen, Eeva-apunen, Jesse, Jessica, Veeti ja Matias